– Yhtenä vuonna pelaajat naamioituivat supersankareiksi ja toisena heidän naamojaan värjättiin oransseiksi. HPK on sellainen asiakas kenen kanssa saa olla luovasti hullu, Preciksen videokuvaaja Tomi Pietilä naurahtaa.
Pietilän mukaan jokainen markkinointivuosi on omanlaisensa. Päätavoitteena on kuitenkin keksiä aina jotain uutta. Mikään vuosi ei ole toisensa kopio.
Yhteistyön aikana Precis on tuottanut monenlaista materia
alia HPK:n markkinoinnille. Vuonna 2014 videoprojektit tulivat vahvasti mukaan markkinointiin.
– Silloin kuvasimme kerhon pelaajien esittelyvideon Hämeen Linnalla, Pietilä muistelee.
– Sen jälkeen olemme tehneet erilaisia kausivideoita, elokuvatyyppisen trailerin, CHL-videon ja HPK:n 90-vuotis juhlavuoden videon, hän jatkaa.
Pietilän mukaan yhteistyö HPK:n kanssa on ollut aina mutkatonta. Yhteisistä näkemyksistä on syntynyt laadukkaita videoita, jotka ovat keränneet paljon huomiota varsinkin sosiaalisessa mediassa.
– Videon vahvuus varsinkin urheilumarkkinoinnissa on ehdottomasti se tunne, joka saadaan välitettyä katsojalle videon kautta.