Blogi

  

  • Nykyään on olemassa hyviä työkaluja verkossa toimimiseen. Vanhojen asiakkuuksien ylläpitäminen ja uusien hankkiminen on olennaisen tärkeää tulevaisuuden rakennustyötä, jota pitää pystyä tekemään mahdollisimman tehokkaasti.


    Teknologian eli ennen kaikkea markkinoinnin automaatiojärjestelmien vastuulle tätä ei voi kuitenkaan yksin sälyttää. Nämä järjestelmät ovat hyviä ja tuottavat tuloksia, mutta vain jos niitä käytetään oikein ja tehokkaasti. Ja tässä tulee usein ongelma: kuka ja millä ajalla ehtii tuottamaan riittävästi mielenkiintoista sisältöä, analysoimaan tuloksia ja kehittämään toimintaa?



    Eli jos tavoitteenne on kehittyä verkkotoimijana ja saada sillä aikaan myös tuloksia niin on ihan turha luulo, että tuloksia syntyisi ilman hyvää ja säännöllistä sisällöntuotantoa. Tämän olemme todenneet käytännössä.

    Verkossa yksittäisten toimenpiteiden elinkaaret ovat lyhyitä. Tämä tarkoittaa, että tuotannon pitää olla riittävän laajaa, jotta se saavuttaa kohderyhmän kyllin monta kertaa. Vain näin toimimalla me voimme tunnistaa milloin potentiaalisella asiakkaalla on sellainen tilanne, että hän on oikeasti kiinnostunut tuotteestamme tai palvelustamme.

    Mutta kun nämä perusasiat on mietitty, järjestelmä pystyssä ja tekeminen resurssoitu, on lupa odotella myös tuloksia – sekin on nähty!

      Takaisin
Mainostoimisto Precis Oy | Viipurintie 4 A (Verkatehdas), 13200 Hämeenlinna | 044 775 2000

Rekisteriseloste