Blogi

  

  • Mitä enemmän on hoidettava jokapäiväisiä rutiineja, sitä vähemmän jää aikaa miettiä uutta. Toisaalta uudistuminen on välttämätöntä, sillä kehitys ympärillä kulkee vauhdilla. Eli on löydyttävä aikaa! Tämä taas tarkoittaa, että jotakin muuta on jätettävä tekemättä tai sitten saatava lisää käsiä.


    Markkinoinnin tai sen osien ulkoistaminen on yksi vaihtoehto. Koko pakettia ei kuitenkaan voi ulkoistaa, sillä markkinointi on niin yrityksen koko arvon tuottamisen ytimessä, että sen johto pitää olla sisäpiirin käsissä. Sen sijaan löytyy monia palasia, joita voidaan teettää talon ulkopuolella ja säästää näin omaa aikaa kehittämiseen. Tässä muutama meidän kokemuksemme mukaan tärkeä pointti päätöksentekoa varten:
     

    • Hae kumppani, joka on valmis sitoutumaan yhteistyöhön riittävän pitkäksi aikaa. Yrityksen syvällinen ymmärrys syntyy vain kokemuksen kautta. Ymmärrys puolestaan heijastuu suoraan siihen miten hyvää sisältöä ulkopuolinen voi tuottaa.
    • Hae kumppani, joka pystyy toimimaan kanavariippumattomasti eli tuottamaan sekä teksti-, kuva- että videosisältöä. Yhden kumppanin kanssa on selkeämpää ja tehokkaampaa toimia.
    • Tee työn pohjaksi suunnitelma siitä mihin toiminnalla pyritään. Näin kaikilla tekijöillä on sama käsitys tavoitteista.
    • Sovi vastuunjako. Viimeinen sana ja vastuu jää itselle.
    • Sovi miten työn tuloksia mitataan.


    Kun tässä onnistuu hyvin, niin alun vaivannäkö palkitaan jatkossa helppoutena, joka johtaa laadukkaampaan ja sitä myötä tehokkaampaan sisältöön. Samalla se säästää omia resursseja kehittämiseen ja kaikkein tärkeimpien asioiden huolellisempaan tekemiseen, mikä sataa varmasti korkojen kanssa yrityksen laariin.

    Markkinoinnin kehittäminen ei voi olla pelkästään kiirettä ja rutiinien pyörittämistä vaan siinä pitää nostaa katse horisonttiin ja uskaltaa. Ilman sitä yritys ei pääse eteenpäin.

     

      Takaisin
Mainostoimisto Precis Oy | Viipurintie 4 A (Verkatehdas), 13200 Hämeenlinna | 044 775 2000

Rekisteriseloste